Euroviisut vedonlyönti 2026 lupaa jotain, mitä ei olla nähty pitkään aikaan. Suomalainen suosikki, jota koko Eurooppa odottaa. Saako Lordi rinnalleen toisen suomalaisen voittajan? Kaksikymmentäviisi maata ja mitä tahansa voi vielä tapahtua.
Euroviisut ovat vedonlyönnin kannalta yksi vuoden kiinnostavimmista tapahtumista. Ei siksi, että lopputulos olisi helppo arvata vaan juuri siksi, ettei se ole. Kertoimet elävät viikosta toiseen tai sitten eivät. Semifinaalit kääntävät pöydän ympäri ja yleisöäänet tekevät sen uudelleen.
Tänä vuonna finaalin suosikit ovat jo selvillä, mutta niin ne olivat viime vuonnakin ja sitten kaikki meni uusiksi.
Tästä blogista löydät kaiken oleellisen: parhaat vedonlyöntikohteet, päivitetyt kertoimet ja vinkit sekä tulokset semifinaaleista. Niiden avulla saat enemmän irti kisa huumasta. Olipa tavoitteesi voittaa rahaa tai vain nauttia finaalista lisäjännityksellä, olet oikeassa paikassa.
Lopputulokset on lisätty 17.5.

Parhaat kasinot Euroviisut vedonlyöntiin
Euroviisut vedonlyönti kertoimet: mitä ne kertovat juuri nyt
Kertoimet eivät valehtele, mutta ne kyllä muuttavat mieltään. Tänä keväänä kärkipaikka on on tiukasti pysynyt Suomen hallinnassa, mutta finaali on vielä edessä.
Tällä hetkellä selkeä suosikki on Suomi. Linda Lampeniuksen & Pete Parkkosen Liekinheitin on noussut jo heti alusta lähtien kantamaan suosikin viittaa. Kun Euroviisut vedonlyönti kertoimet ovat pienet, se tarkoittaa, että suosio on suuri. Niskaan on kuitenkin noussut hengittämään Kreikka, jonka biisi on hurmannut yhä useampia kuulijoita. Toisen semifinaalin jälkeen Tanska ja Australia paransivat asemiaan huomattavasti.
Mitä tekee Suomi? Liekinheitin on puhuttanut ja semifinaalin esiintymispaikka voi vielä vaikuttaa tilanteeseen. Kysymys onkin siitä, jaksavatko liekit kannatella kisan loppuun asti. Sitä on vaikea ennustaa, mutta joka tapauksessa TOP 5 ei ole mahdoton ajatus.
Yksi muistutus ennen kuin katsot taulukkoa: kasinoiden kertoimet heijastavat odotuksia, eivät todellisuutta. Belgia oli viime vuonna vahva suosikki ja se putosi semifinaalissa.
| Maa | Kaleo | Trybet | 247Bet | Betrino |
|---|---|---|---|---|
| Suomi | 2.10 | 2.10 | 2.10 | 1.84 |
| Australia | 5.00 | 5.00 | 5.00 | 5.30 |
| Keikka | 7.00 | 7.00 | 7.00 | 9.00 |
| Tanska | 12.00 | 12.00 | 12.00 | 17.00 |
| Israel | 12.00 | 12.00 | 12.00 | 12.00 |
| Romania | 20.00 | 20.00 | 20.00 | 19.00 |
| Ranska | 22.00 | 22.00 | 22.00 | 31.00 |
| Italia | 25.00 | 25.00 | 25.00 | 34.00 |
| Bulgaria | 25.00 | 25.00 | 25.00 | 34.00 |
| Malta | 50.00 | 50.00 | 50.00 | 41.00 |
| Tsekki | 50.00 | 50.00 | 50.00 | 67.00 |
| Ukraina | 50.00 | 50.00 | 50.00 | 67.00 |
| Moldova | 65.00 | 65.00 | 65.00 | 81.00 |
| Ruotsi | 65.00 | 65.00 | 65.00 | 51.00 |
| Kroatia | 65.00 | 65.00 | 65.00 | 67.00 |
Linda Lampenius ja Pete Parkkonen: Suomi on Euroviisujen kuumin maa
Harvoin suomalainen euroviisukappale herättää kansainvälistä huomiota jo ennen kuin edustajat ovat edes varmistuneet. Liekinheitin teki juuri niin ja se kertookin jotain oleellista.
Linda Lampenius ja Pete Parkkonen ovat pari, jota on vaikea ohittaa. Linda hallitsee lavan luontaisella karismalla, Pete tuo esitykseen valtavan energian ja yhdessä he tekevät kappaleesta enemmän kuin pelkän laulun. Liekinheitin vaatii huomiota ja sitä se todellakin saa.
Mutta juuri tässä piilee myös riski. Euroviisujen vedonlyönti kertoimet ovat laskeneet tasaisesti koko kevään. Se tarkoittaa, että odotukset ovat korkealla. Euroviisuissa ylikehuttu suosikki on vaarallinen asia. Yleisö saattaa odottaa enemmän kuin mikään esitys voi lunastaa.
Jos Linda ja Pete onnistuvat lavalla niin kuin kappale lupaa, Suomella on todellinen voittajakortti kädessään. Jos odotukset ovat kasvaneet liian suuriksi, pudotus voi olla kova ja pettymys vielä kovempi. Yksi asia on varma: Liekinheitin ei jätä ketään kylmäksi.
Miten Euroviisut vedonlyönti toimii: erot urheiluun
Jos olet tottunut veikkaamaan jalkapalloa tai jääkiekkoa, Euroviisut vedonlyönti tuntuu aluksi oudolta. Eikä syyttä, sillä tässä kisassa säännöt ovat erilaiset.
Jalkapallossa joukkue joko tekee maalin tai ei. Euroviisuissa voittaja ratkeaa sen perusteella, miltä esitys tuntuu, näkyy sekä kuulostaa yleisölle, tuomaristolle ja koko Euroopalle samaan aikaan. Ei dataa, ei tilastoja vaan pelkästään ihmisten mielipiteitä ehkä jopa politiikkaa.
Miten pisteet jakautuvat?
Finaalissa jokaisen maan ammattilaisraati äänestää ensin. He antavat pisteet 1–8, 10 ja 12 suosikkiesiintyjilleen. Pisteitä ei anneta omalle maalle. Raatipisteet julkaistaan ensin ja sen jälkeen tulee yleisöäänten vuoro. Yleisö voi yllättää täysin ja niin tapahtuu useimmiten.
Semifinaaleissa tuomaristot eivät äänestä lainkaan. Ainoastaan yleisö päättää, ketkä pääsevät jatkoon. Tämä tekee semifinaaleista arvaamattomampia ja samalla vedonlyönnin kannalta kiinnostavampia.
Mitä tämä tarkoittaa vedonlyöjälle?
Se tarkoittaa, että pelkkä hyvä biisi ei riitä. Lavashow, esiintymisjärjestys, poliittiset naapuruussuhteet ja jopa somekohut vaikuttavat lopputulokseen. Hyvä vedonlyöjä seuraa harjoituksia, lukee kansainvälisiä reaktiota, fiilistelee somen kommentteja ja pitää silmällä kertoimien muutoksia. Ne kertovat usein enemmän kuin mikään yksittäinen analyysi.
Euroviisut eivät ole urheilua. Ne ovat spektaakkeli. Ja siinä yllätykset ovat sääntö, eivät poikkeus. Esimerkiksi tänä vuonna ruotsalaiset ovat hehkuttaneet Suomen kuumaa biisiä, mutta riittääkö se ratkaisemaan Euroviisut vedonlyönnin meidän eduksemme? Sitä me vielä jännitämme.
Euroviisut 2026 aikataulut ja tulokset
Euroviisut 2026 huipentuvat toukokuussa Itävallan Wienissä, jossa jännittävää kilpailua saa isännöidä Wiener Stadthalle.
Merkitse nämä kalenteriin:
- Ensimmäinen semifinaali: tiistaina 12.5.2026 klo 22.00
- Toinen semifinaali: torstaina 14.5.2026 klo 22.00
- Finaali: lauantaina 16.5.2026 klo 22.00
Linda & Pete astuvat lavalle ensimmäisessä semifinaalissa ja se kannattaa ehdottomasti katsoa. Kisat näyttää Yle ja heidän Euroviisut -sivultaan löydätkin paljon mielenkiintoista luettavaa. Samalla voit seurata Lindan ja Peten euroviisumatkaa.
TV1 -kanava esittää semifinaalit sekä finaalin livenä. Löydät lähetykset myös Yle Areenasta, Ylen omasta sovelluksesta sekä Yle.fi -sivustolta.
Tulokset semifinaaleista sekä finaalista
Tähän osioon kasinon.live kerää tulokset. Voit fiilistellä niitä ja samalla saat lisää infoa Euroviisut vedonlyöntiin. Päivitämme tulokset tänne heti semifinaalien ja finaalin jälkeen, joten tule takaisin ja katso, miten Liekinheitin pärjäsi.
Finaalin tulokset
Jännitystä riitti ainakin loppuun asti, sillä suosikin paineet olivat tällä kertaa liikaa Suomelle. Sijoitus oli lopulta kuudes. Sen sijaan suurimman yllätyksen järjesti Bulgaria, jonka Bangaranga löi oman leimansa tämän vuoden kilpailuun. Israel ja sen pisteet ovat lievä yllätys.
Tässä ovat lopputulokset pisteineen:
| Sija | Maa | Artisti | Kappale | Pisteet |
|---|---|---|---|---|
| 1 | Bulgaria | Dara | Bangaranga | 516 |
| 2 | Israel | Noam Bettan | Michelle | 343 |
| 3 | Romania | Alexandra Căpitănescu | Choke Me | 296 |
| 4 | Australia | Delta Goodrem | Eclipse | 287 |
| 5 | Italia | Sal Da Vinci | Per sempre sì | 281 |
| 6 | Suomi | Linda Lampenius & Pete Parkkonen | Liekinheitin | 279 |
| 7 | Tanska | Søren Torpegaard Lund | Før vi går hjem | 243 |
| 8 | Moldova | Satoshi | Viva, Moldova! | 226 |
| 9 | Ukraina | Leléka | Ridnym | 221 |
| 10 | Kreikka | Akylas | Férto | 220 |
| 11 | Ranska | Monroe | Regarde | 158 |
| 12 | Puola | Alicja | Pray | 150 |
| 13 | Albania | Alis | Nân | 145 |
| 14 | Norja | Jonas Lovv | Ya Ya Ya | 134 |
| 15 | Kroatia | Lelek | Andromeda | 124 |
| 16 | Tsekki | Daniel Zizka | Crossroads | 113 |
| 17 | Serbia | Lavina | Kraj mene | 90 |
| 18 | Malta | Aidan | Bella | 89 |
| 19 | Kypros | Antigoni | Jalla | 75 |
| 20 | Ruotsi | Felicia | My System | 51 |
| 21 | Belgia | Essyla | Dancing on the Ice | 36 |
| 22 | Liettua | Lion Ceccah | Sólo quiero más | 22 |
| 23 | Saksa | Sarah Engels | Fire | 12 |
| 24 | Itävalta | Cosmó | Tanzschein | 6 |
| 25 | Iso-Britannia | Look Mum No Computer | Eins zwei drei | 1 |
Finaalin esiintymisjärjestys
Kun semifinaalit on käyty, on finaalin esiintymisjärjestys selvillä. Suomen Liekinheitin Lindan & Peten esittämänä kisaa numerolla 17. Päivitämme tähän listaan lopputulokset, kunhan ne selviävät. Tässä on sinulle lista esiintyjistä:
| Sija | Maa | Artisti | Kappale | Pisteet |
|---|---|---|---|---|
| 1 | Tanska | Søren Torpegaard Lund | Før vi går hjem | |
| 2 | Saksa | Sarah Engels | Fire | |
| 3 | Israel | Noam Bettan | Michelle | |
| 4 | Belgia | Essyla | Dancing on the Ice | |
| 5 | Albania | Alis | Nân | |
| 6 | Kreikka | Akylas | Férto | |
| 7 | Ukraina | Leléka | Ridnym | |
| 8 | Australia | Delta Goodrem | Eclipse | |
| 9 | Serbia | Lavina | Kraj mene | |
| 10 | Malta | Aidan | Bella | |
| 11 | Tsekki | Daniel Zizka | Crossroads | |
| 12 | Bulgaria | Dara | Bangaranga | |
| 13 | Kroatia | Lelek | Andromeda | |
| 14 | Iso-Britannia | Look Mum No Computer | Eins zwei drei | |
| 15 | Ranska | Monroe | Regarde | |
| 16 | Moldova | Satoshi | Viva, Moldova! | |
| 17 | Suomi | Linda Lampenius & Pete Parkkonen | Liekinheitin | |
| 18 | Puola | Alicja | Pray | |
| 19 | Liettua | Lion Ceccah | Sólo quiero más | |
| 20 | Ruotsi | Felicia | My System | |
| 21 | Kypros | Antigoni | Jalla | |
| 22 | Italia | Sal Da Vinci | Per sempre sì | |
| 23 | Norja | Jonas Lovv | Ya Ya Ya | |
| 24 | Romania | Alexandra Căpitănescu | Choke Me | |
| 25 | Itävalta | Cosmó | Tanzschein |
Toisen semifinaalin tulokset
Toinenkin semifinaali on käyty ja Suomen Liekinheitinä haastaa todella vahvasti Tanska ja Australia. Tästä voidaankin todeta, että jännitys kasvaa entisestään kohti finaalia. Mukaan eivät mahtuneet Azerbaidzan, Luxemburg, Armenia, Sveitsi ja Latvia.
| Maa | Artisti | Kappale | Jatkossa |
|---|---|---|---|
| Tanska | Søren Torpegaard Lund | Før vi går hjem | x |
| Australia | Delta Goodrem | Eclipse | x |
| Ukraina | Leléka | Ridnym | x |
| Albania | Alis | Nân | x |
| Malta | Aidan | Bella | x |
| Norja | Jonas Lovv | Ya Ya Ya | x |
| Kypros | Antigoni | Jalla | x |
| Tsekki | Daniel Zizka | Crossroads | x |
| Romania | Alexandra Căpitănescu | Choke Me | x |
| Bulgaria | Dara | Bangaranga | x |
Ensimmäisen semifinaalin tulokset
Ensimmäinen semifinaali on nyt käyty ja Suomi pääsi jatkoon kirkkaasti. Esitys oli upea, sitä ei ainakaan voi moittia. Ohessa ovat finaaliin pääseet maat. Listalta tipahtivat Viro, Portugali, San Marino, Georgia ja Montenegro.
| Maa | Artisti | Kappale | Jatkossa |
|---|---|---|---|
| Kreikka | Akylas | Férto | x |
| Suomi | Linda Lampenius & Pete Parkkonen | Liekinheitin | x |
| Belgia | Essyla | Dancing on the Ice | x |
| Ruotsi | Felicia | My System | x |
| Moldova | Satoshi | Viva, Moldova! | x |
| Israel | Noam Bettan | Michelle | x |
| Serbia | Lavina | Kraj mene | x |
| Kroatia | Lelek | Andromeda | x |
| Liettua | Lion Ceccah | Sólo quiero más | x |
| Puola | Alicja | Pray | x |
Ensimmäinen semifinaali
Osallistujat löydät tästä:
| Maa | Artisti | Kappale | Semifinaali |
|---|---|---|---|
| Moldova | Satoshi | Viva, Moldova! | 1 |
| Ruotsi | Felicia | My System | 1 |
| Kroatia | Lelek | Andromeda | 1 |
| Kreikka | Akylas | Férto | 1 |
| Portugali | Bandidos de Cante | Rosa | 1 |
| Georgia | Bzikebi | On Replay | 1 |
| Italia | Sal Da Vinci | Per sempre sì | 1 |
| Suomi | Linda Lampenius & Pete Parkkonen | Liekinheitin | 1 |
| Montenegro | Tamara Živković | Nova zora | 1 |
| Viro | Vanilla Ninja | Too Epic to Be True | 1 |
| Israel | Noam Bettan | Michelle | 1 |
| Saksa | Sarah Engels | Fire | 1 |
| Belgia | Essyla | Dancing on the Ice | 1 |
| Liettua | Lion Ceccah | Sólo quiero más | 1 |
| San Marino | Senhit | Superstar | 1 |
| Puola | Alicja | Pray | 1 |
| Serbia | Lavina | Kraj mene | 1 |
Toinen semifinaali
Osallistujat ovat nämä:
| Maa | Artisti | Kappale | Semifinaali |
|---|---|---|---|
| Bulgaria | Dara | Bangaranga | 2 |
| Azerbaidžan | Jiva | Just Go | 2 |
| Romania | Alexandra Căpitănescu | Choke Me | 2 |
| Luxemburg | Eva Marija | Mother Nature | 2 |
| Tsekki | Daniel Zizka | Crossroads | 2 |
| Ranska | Monroe | Regarde | 2 |
| Armenia | Simón | Paloma Rumba | 2 |
| Sveitsi | Veronica Fusaro | Alice | 2 |
| Kypros | Antigoni | Jalla | 2 |
| Itävalta | Cosmó | Tanzschein | 2 |
| Latvia | Atvara | Ēnā | 2 |
| Tanska | Søren Torpegaard Lund | Før vi går hjem | 2 |
| Australia | Delta Goodrem | Eclipse | 2 |
| Ukraina | Leléka | Ridnym | 2 |
| Iso-Britannia | Look Mum No Computer | Eins zwei drei | 2 |
| Albania | Alis | Nân | 2 |
| Malta | Aidan | Bella | 2 |
| Norja | Jonas Lovv | Ya Ya Ya | 2 |
Usein kysytyt kysymykset
Finaalissa pisteitä jakavat tuomaristot ja yleisö. Molempien äänillä on yhtä suuri painoarvo.
Finaali käydään lauantaina 16.5.2026 klo 22.00. Semifinaalit kisataan 12. ja 14. toukokuuta alkaen klo 22.
Euroviisut vedonlyönti on siitä mielenkiintoista, että ratkaiseva tekijä ei ole maalit tai vastaava kuten urheilussa. Viisujen ratkaisevat mielipiteet, musiikkmaku, fiilis, esitys itsessään sekä usein myös poliittinen ilmapiiri.
Suomi on ollut suurin ennakkosuosikki koko kevään ja siksi jännitystä lisää, että jaksavatko liekit kannatella loppuun asti vai hiipuuko se. Hyvä haastaja on Kreikka, joka on noussut sitä mukaa, mitä lähemmäs Euroviisut ovat tulleet.
Viimeisimmät artikkelit
Veikkaukselle uudet kilpailijat: Suomen kasinolisenssi hakijat
Ensimmäiset Suomen kasinolisenssi hakijat on julkaistu ja lista on täynnä yllätyksiä. Suuria tunnettuja operaattoreja ei listalla näy
Euroviisut vedonlyönti 2026: Kertoimet, edustajat ja tulokset
Euroviisut vedonlyönti 2026 lupaa jotain, mitä ei olla nähty pitkään aikaan. Suomalainen suosikki, jota koko Eurooppa odottaa.
Voiko kasinotappiot saada takaisin? Case Lottoland selventää tilannetta
Rahapelialalla kuhisee, sillä jo hetken aikaa on jännitetty, voiko kasinotappiot saada takaisin. Kyseessä on tapaus, jossa saksalainen
Miltä vuosi 2026 näyttää kasinomaailman suunnasta katsottuna
Kuten aina, myös vuosi 2026 lähti liikkeelle rakettien räiskeessä ja samalla ne viimeisetkin joulukalenterit nettikasinoilla sulkivat luukkunsa.