Onko kenellekään yllätys, että Veikkauksen lahja-arpojen myynti romahti vuoden 2024 aikana 40 %? Minulle ei ainakaan. Vuoden 2024 alussa Veikkaus esitteli ylpeänä, kuinka se on ensimmäinen yritys maailmassa, jonka kaikkien pelien eli myös arpojen ostaminen edellyttää tunnistautumisen. Aika moni kohotti siinä kohtaa kulmakarvojaan. Se kohotus ei ollut turha, sillä samalla Veikkaus ryhtyi sahaamaan omaa oksaansa poikki. Arvat eivät enää kiinnosta, sillä kukapa niitä itselleen ostaisi lahjaksi. Jos taas antoi lahjan saajalle arvasta pelkät rahat, niin tottahan verottaja riensi mukaan saamaan oman osuutensa.
Lähtötilanteessa kaikki meni pieleen
Jos katsotaan tilannetta tarkemmin, niin lähtötilanteessa kaikki meni jo pieleen. Ajatus oli sinällään hyvä, mutta todellisuudessa ketään ei kiinnostanut se, miten tilanne päättyy lahjan saajan puolella. Kun arvan ostaja tunnistautuneena osti arvan, sen jälkeen hänen oli myös nostettava voitto, jos arpa oli voittava.
Jos voitto oli yli 5 000 € ja hän luovutti voiton lahjan saajalle, joutui saaja luonnollisesti verottajan hampaisiin. Lahjasta on maksettava lahjaveroa, joten verottomasta arvasta tuli verollinen. Mikä olisikaan tilanne silloin, jos arvasta tulisi päävoitto, joka voisi olla parhaimmillaan jopa 500 000 €?
Kaiken taustalla oli siis vain se, että Veikkaus voi mainita itsensä ensimmäiseksi yritykseksi maailmassa, jonka kaikki pelit edellyttävät tunnistautumisen. Onhan se hienoa olla edes jossakin asiassa ensimmäinen. Mutta kuten tässäkin jälleen kävi, Veikkaus menettää tuloja ja haluaa siitä syystä tulla hiukan pakkia.
Mitä on tekeillä tilanteen korjaamiseksi?
Koska tulojen menetys on ollut Veikkaukselle jo pitkään kiusallinen asia ja toisaalta pelimaailmaa ajatellen niin sanottu kanavointiaste on Suomessa tällä hetkellä 28, on jälleen tehtävä korjaavia liikkeitä. Sisäministeriö on käynnistänyt esiselvityshankkeen raaputusarpojen osalta.
Hankkeen tarkoituksena on selvittää, mikä olisi paras tapa sallia kyseiset arvat jälleen lahjana. Hankkeelle on varattu aikaa siten, että se päättyy 31.3.2026. Jos vielä palautan mieliin sen, että uusi rahapelilaki on vasta äsken hyväksytty, niin ensimmäinen muutos on tulossa varsin pian, koska laki tulee voimaan vasta 1.7.2027.
Sisäministeriö kuitenkin selvittää sekä arpajaislain että rahapelilain säännöksiä. Sen jälkeen on vuorossa arviointi, onko mahdollista vapauttaa lahja-arvat tunnistautumisesta ja miten se käytännössä voisi tapahtua. Eli käytännössä kysymys on siitä, voiko voiton lunastaa joku toinen henkilö kuin se, joka on arvan ostanut.
Kasinon.live jää mielenkiinnolla seuraamaan, miten tämä mutka matkassa yritetään korjata kaikille osapuolille parhain päin
Viimeisimmät kasinouutiset
Veikkauksen lahja-arpojen myynti halutaan vapauttaa
4 helmikuun, 2026
Eduskunta hyväksyi uuden lain: Suomi saa lisenssinsä
18 joulukuun, 2025
Suomen pelilisenssiin jarrut päälle eli aikataulu siirtyy
5 joulukuun, 2025
Suomen lisenssimarkkinoiden avautuminen lähellä
12 marraskuun, 2025
Veikkauksella aikomus listautua pörssiin tulevaisuudessa
27 lokakuun, 2025
Kasinostriimaajia rokotetaan suurilla sakoilla
26 syyskuun, 2025