Parhaat nettikasinot » Uutiset » Suomen lisenssimarkkinoiden avautuminen lähellä

Suomen lisenssimarkkinoiden avautuminen lähellä

Koko kesä ja syksy ollaan odoteltu viimeisintä tietoa siitä, millainen on ensimmäinen suomalainen kasinolisenssi. Kuten sanonta kuuluu, hulluja pidetään edelleen jännityksestä, sillä käsittely ei ole vieläkään siirtynyt eduskunnan puolelle ja saatikka tullut siihen vaiheeseen, että lopullinen päätös olisi tehty. Ensimmäinen kasino pitäisi olla markkinoilla 1.1.2027, joten reilu vuosi on vielä aikaa.

Suomen lisenssimarkkinoiden avautuminen lähellä

Mitä kuuluu lisenssivalmisteluille?

Keväällä jo monet meistäkin tunsivat luissaan sen, että ennen eduskunnan lomaa tuskin mitään tapahtuu. Se piti paikkansa eikä edes kaikkia lausuntoja saatu siihen mennessä valmiiksi. Työ jatkui syyskuussa ja siitä lähtien on odoteltu, että lakipaketti vihdoin siirtyy eduskunnan riepoteltavaksi.

Sekin odottelu on ollut turhaa. Edelleen keskustelun alla on muutamia yksityiskohtia. Tärkeimmät niistä liittyvät tekniseen sääntelyyn sekä markkinointiin. Uskallus tehdä markkinoinnista viimeiset viilaukset ovat osoittautuneet vaikeiksi. Terminologiaa selvitetään ja kaksi vaikeinta asiaa päätettäväksi ovat maltillinen markkinointi sekä affiliate -markkinointi.

Onkin mielenkiintoista nähdä, mihin muotoon nämä kaksi asiaa tulevat asettumaan ja millaiseen keskusteluun eduskunta pääsee niiden pohjalta. Aihe ainakin jakaa mielipiteet tasaisesti kahteen suuntaan.

Ovatko ovet auki uusille kasinoille vuoden 2027 alussa?

Tässä vaiheessa marraskuuta voi jo hyvin arvioida, että eduskunta ei ehdi sen enempää keskustella kuin tehdä päätöstä lopullisesti ennen joululomaansa. Käsittely siirtyy varmasti vuoden 2026 puolelle ja sen myötä ensimmäisiä lisenssejä ei myöskään ole mahdollista hakea heti vuoden alusta.

Sekin on vielä otettava huomioon, että päätökset voivat venyä pidemmällekin sekä lisäksi pieni vaara on myös siitä, että eduskunta ei hyväksy koko lakipakettia. Sitä emme halua, joten toivotaan parasta, että markkinointi saadaan järkeväksi sekä lopullinen lisenssi on mielenkiintoinen hakijoille.

Viimeisimmät kasinouutiset